AMMATTILAISET ASIALLA; HILJAISTA IHAILUA


Säiden haltija armahti meitä ja täräytti Juhannukseksi kunnon kesähelteen. Kesäkuu onkin ollut kylmää ja sateista. Veden lämpö noin 15 astetta. Perinteinen juhannusasu on ollut toppatakki ja kumisaappaat, mutta tänä vuonna pukeuduttiin hellemekkoon. Taistelupari pehtoori & rouva , a' la Huvila ja Huussi- malttoi yhden päivän ihan istuskella ja nauttia luonnon kauneudesta. Paljon mielenkiintoista tapahtuu ympärillä kaiken aikaa. Västäräkkipariskunta teki kotinsa uuden mökin räystään alle , ja kiivain ruokinta- aika on menossa. Talitintillä on kiire perheen ruokkimisessa  ja tintti suhahtelee kuin ohjus meidän kaffepaikan ylitse.
Uusia luontoääniäkin on havaittu: matala moottorin röpötys naapurimökiltä . Ilmeisesti Harrikka tai vastaava. Ei haittaa, ei ollenkaan. Aiemmin täällä on pesinyt mustarastas, ja sekö lienee houkutellut paikalle laulu- ja punakylkirastaan, joiden taitolaulua saa öisin ihastella.
Harmaasieppo aloitti hautomisen vanhan mökin räystään alla. Sieppoparka sai melkein sydänkohtauksen, kun pehtoori alkoi katkoa mökin pitkiä hirrenpäitä moottorisahalla.

Kyläsepän tekemä kuparipannu- olisikohan vähän vaille sata vuotta- on meidän perinnekukkavaasi.

Kuvassa pehtoori ja Ipe-vaari Juhannustunnelmissa. 
Aika matalan profiilin Juhannus meillä oli- ei leivottu raparperipiirakkaa eikä keitetty juhannusjuustoa. Kokkokin on vielä polttamatta.  Mutta savulohta ja uusia perunoita nautittiin. 

Betonivaluporukka piti sanansa, ja lattiat valettiin ennen Juhannusta.

Taitavia tekijöitä. Ammattilaisia. Ei voi kuin ihailla. Muutama tunti meni ja lattiat oli valettu ja liipattu  Nyt  odotellaan viidestä kymmeneen viikkoon betonin kuivumista. Lattian laatoitukseen päästään siis loppukesästä. Mutta ei huolta: hommia kyllä piisaa. Räystäslaudoitusten teko molempiin mökkeihin odottaa sen aikaa, että lintuperheet saavat jälkeläisensä maailmalle. Vanhan mökin ulkokoolauksen teko on vissiin pehtoorin seuraava projekti. Rouva jatkaa yleissiivous- ja maanrakennusyrityksensä palkkalistoilla.  Viimeiset muutamat viikot ovat kuluneet mökin alta kaivetun maa- ja kivikasan levityksessä. Aseina kuokka, harava ja rautakanki. Mutta kasa antaa pikkuhiljaa periksi. Kaivurilla hommaan menisi ehkä päivä, mutta kun ei ole kaivuria...


Tämä alkukesän vihreys, heleys ja kasvun vauhti on ihan käsittämätöntä. Miten ihmeessä saisi ajankulun hidastetuksi? 
Raksalla ollaan jo aika pitkällä; lattialämpöputket asennettu, lattiat valettu ja jätevesijärjestelmä kunnossa. Puuttuu enää porakaivopumppu, sähkötyöt, sisäpuolen rakentaminen ja vanhaan mökkiin samat hommat. Muutama ikkuna ja ovi vielä vaihtavat paikkaa vanhassa mökissä. Niin ja puhallusvilla puuttuu, samoin ikkunoiden vuorilaudat ja pellit sekä räystäslaudoitus.  Ja sisäkatot ja lattiat. Ja hirsipintojen käsittely, vanhan mökin koolauksen teko, villoitus ja panelointi. Ja Huminan purku, ladon siirto ja ja ja...  Ehkä jouluna päästään saunomaan.  Ai niin, puuhellakin odottaa autotallissa kaupungissa. Keittiö saapuu liitteinä paketteina ensi viikolla . 

Nyt uimaan! Seikkailu jatkuu!

Kommentit

Suositut tekstit