maanantai 29. helmikuuta 2016

Perinteitä ja jotain uutta eli neuloosi

Talven aikana on mukava istuskella telkkarin edessä salapoliisisarjoja vahdaten ja käsitöitä tehden. Syksyn  ja talven aikana onkin valmistunut erinäinen määrä lapasia, sukkia ja vauvanneuleita.
Syksyllä innostuin Rheaverseistä eli Converseistä kutoen.
Ensimmäiset parit olivat ihan järkyttäviä- niin järkyttäviä, etten niitten kuvia edes kehtaa julkaista. Saajat tosin olivat ihan innoissaan - eli facesta löytyy.
 No; harjoitus tekee mestarin. Tässä ovat seitsemännet rheaverset, ja vieläkin on parannettavaa.






Nämä ovat tosi lämpöiset. Pohja on kaksinkertainen ja lähes sataprosenttinen villa lämmittää hyvin. Eli huonelämpötilan ei tarvitse talvella olla +24 ; kaksikymmentä riittää hyvin.
Periaatteessa nämä on  helppo kutoa, mutta viimeistelyt virkkauksineen ja punomisineen ovat melko työläitä- ainakin minulle, jolle lankojen päätteleminenkin on tuskaa.
Niinpä valjastinkin puolisoni tähän päättelyhommaan. Molemmille puhdetöitä!









Pohjois-Pohjanmaan perinnelapasia sitten toivottiin. Muokkasin vähän ohjetta, ja tällaiset niistä tuli. Jostain syystä en osaa noudattaa ohjeita tai reseptejä ihan pilkuntarkasti. Ruuanlaitossa tämä asettaa haasteita. Joskus, kun on onnistunut tekemään poikkeuksellisen hyvää ruokaa, niin puolisoni toivoo saavansa ihan samanlaista uudestaan. Eikä se  koskaan onnistu! Ilmeinen auktoriteettiongelma minulla on.
Käsitöiden tekeminen on hyvää aivojumppaa . Silmän ja käden yhteistyö työllistää aivoja. Käsitöiden tekeminen rauhoittaa; parantaa keskittymiskykyä ja kuntouttaa aivoja. Usko ja kokeile!




torstai 18. helmikuuta 2016

SELVIYTYMISTAISTELUA JA PUHETTA PELARGONEISTA





 Talven selkä on taittunut, kun ollaan jo helmikuun loppupuolella. Aamuaurinko valaisee ensin puiden latvat  ja jo yhdeksän aikaan on valoisaa. Talitinttejä ihmettelen- ne laulavat tytii-tytii.
Ihan nurinkurisesti.

Lunta on meillä aika vähän. Tutkailen pihan yrttipenkkejä, joissa lumipeite on  melko maltillinen. Lumen seasta pilkistää timjameita ja iisoppia. Miten lienevät selvinneet talvesta, kun pakkasta on parhaimmillaan ollut lähes kolmekymmentä astetta? Lumen alla on myös aika monta rosmariinia, oreganoa, meiramia ja muutama laventeli.
Viime keväänä yksi laventelipuska näytteli kuollutta juhannukseen saakka; sitten se alkoi kasvaa ja teki parikymmentä kukkaa. Kukat otin talteen, Kuivatin ja laitoin sokerin sekaan. Lopputuloksena oli hienoaromista laventelisokeria.
                                                                                                   
   Oliivipuu on viettänyt talven  kukkahuoneessa pelargonien kaverina. Se näyttää selvinneen talvesta 
 hyvin.
Vielä ei näy uutta kasvua, mutta kunhan se saa kunnon  lantatujaukset ja runsaammin vettä, niin avot!
Tosin- taas pitää miettiä, mikä on oikea aika leikata oliivipuu.Sillä nyt ei tietenkään ole suurtakaan merkitystä, koska sadonkorjuun toivossa en oliivia kasvata. Se vain on niin hieno puu!

Välimerelliset  yrtit ovat ihania. Juuri äskettäin hypistelin kaupassa rungollista rosmariinia ja laakeripuuta, mutta kokemuksesta viisastuneena en hanki niitä vielä.
Kun tuo rosmariinipuun kotiin  nyt helmikuussa, on melkein satavarma, että se saa niin pahan shokin, ettei selviä kuukautta pidempään. Myöhemmin, keväällä, kun yrtin voi laittaa ulos, toiveet sen selviytymisestä ovat huomattavasti realistisemmat.

Selviytymistaistelua; sekä kasvien että eläinten, on tämä meidän pitkä ja pimeä talvemme. Valonpuutteesta olemme kalpeita olmeja; niin ovat hienohelmapelargonitkin, vaikka ne sentään ovat saaneet lisävaloa.
Osa pelargoneista on heittänyt henkensä;  muutamat ovat  ihan hengissä. Tohtori Westerlundin kukka eli sitruunantuoksuinen pelargoni voi hyvin, samoin seetrintuoksuinen  yksilö.
Ihanat Mårbacka-pelargonit ovat venähtäneet pitkiksi kuikeloiksi.
Leikatako vai ei? Kas siinä pulma pelargonienkin kanssa. Oppikirjoissa on monenlaista mielipidettä.
Kokemuksesta tiedän, että jos nyt leikkaan pelargonit, ne eivät kuki ennen juhannusta.
Miten sitten selviäisi jokakeväisestä pelargonikateudesta? Taimimyymälät ovat täynnä tuuheita, kukkivia, kompakteja pelargoneja, ja minun kasvini ovat vielä melko surkeita. Toisaalta; jos haluan pistokkaita, leikattava on.




Hyötykasviyhdistykseltä tuli postia! Kevään ensimmäiset siemenet saapuivat.
Taas on kehissä ihan hirviä optimismi:
Etelä-Amerikkalaista revonhäntää piti tilata kolmea lajiketta.
Ihan on herran kädessä, onnistuuko revonhännän kasvatus ensi kesänä.
Viime kesä oli heinäkuuhun saakka niin kylmä ja sateinen, että revonhännän siemenistä - kylvetty oli noin sata kappaletta- iti kaksi, eivätkä nekään  jaksaneet kasvaa vaan kuihtuivat pois.
Sen sijaan toissakesänä saatiin revonhännästä hurja sato; aina siemeniä myöten. Terveyskaupoista saa ostaa amarantin siemeniä ja ne ovat juuri tätä revonhäntää.
Ihana lehtivihannes on tämä amarantti; sille kaveriksi vähän hyvää öljyä, valkosipulia ja yrttejä; muutaman minuutin kuullotus, ja horta on valmis!
Parempaa kuin pinaatti, ja ravintoarvoiltaan ihan huippuluokkaa.

keskiviikko 10. helmikuuta 2016

Kuulaana pakkasaamuna


Kirpakka pakkasaamu.  Hiljaista; kello on vasta puoli seitsemän.  Otan sukset kainaloon ja hipsuttelen hiihtoladulle.
Pakkanen paukkuu puissa; ne napsahtelevat,  ja joku isompi puu paukahtaa  , kun hiihtelen ohi.
Ladulla ei ole muita  ja nautin rauhasta ja hiljaisuudesta.
Itäinen taivas alkaa vaalentua. Metsä on kaunis lumipuvussaan.


Pikkuhiljaa aamu valkenee , ja taianomainen sarastuksen hetki on tiessään.
Olen aina nauttinut varhaisista aamuista,  kun muut vielä nukkuvat. Maailma on minun!

 
Iltapäivällä uusi hiihtolenkki. Metsä on nyt toinen;  valo välkehtii kuusten oksilla. Aurinko ei vielä 
juurikaan lämmitä.  
On kulunut muutama päivä viimeisestä hiihtolenkistäni. Viime päivänä on satanut silkkaa vettä, ja lämpötila on lähellä plus kolmea. Jokohan hiihtokauteni päättyi? Ilmastonmuutos on todellista, vaikka vanha almanakka väittää, että helmikuussa on ennenkin ollut suojasäitä. Masentavaa tämä kuitenkin on.