tiistai 15. marraskuuta 2016

Visiitillä Vilnassa

Annen kirkko Vilnan vanhassa kaupungissa


Pehtoorin kanssa vietettiin pitkä viikonloppu Vilnassa marraskuun alkupäivinä. Vilna on tosi kätevä matkakohde: matka Helsingistä Vilnaan on hiukkasen pitempi kuin Helsingistä Ouluun.
Vilnan vanha kaupunki on Unescon maailmanperintökohde ja se on kätevän kokoinen: muutamassa päivässä ehtii hyvin kiertää vanhaa kaupunkia ristiin rastiin.



Vuoden 2015 alusta Liettuassa siirryttiin euroon, joten valuutankaan kanssa ei ole mitään ongelmia.
Vanha kaupunki on pullollaan ravintoloita, kahviloita, museoita ja kirkkoja.
Hintataso on meille suomalaisille hyvin kohtuullinen.



Liettuassa syödään paljon perunaa  ja possua. Ruoka on melko raskasta ja täyttävää. Perunaa tarjotaan pannukakkuina, keitettynä, paistettuna, krokantteina... Makkaroita, possua, hapankaalia; punajuurta ja piparjuurta lautasella on melkon tavallinen yhdistelmä.




Tässä lautasella paahdettua kalkkunaa ja hapankaalia sekä karpaloita, joita käytetään Liettuassa runsaasti.
Jälkiruuaksi sitten omenatorttua ja jäätelöä; nam!








Yksi perinneruuiasta on mustalaisen pannukakku: perunapannukakku, paistettua lihaa, sipulia, hapankermaa ja ehkä vähän piparjuurta. Täyttävää. Liettualaiset makkarat ovat myös maukkaita.
Salaatteja- paitsi perunasalaattia- ei hirveästi harrasteta- ainakaan meille ei sattunut kohdalle. Kasvispuolella pääroolissa ovat peruna, hapankaali ja punajuuri.
Vaikka ruoka on -ainakin minun mittapuuni mukaan - raskasta, ei ylipainoisia ihmisiä kyllä katukuvassa juuri näkynyt.




Keskieurooppalainen kahvilakulttuuri kukoistaa Vilnassa. Kahviloita on tuhkatiheään, ja niiden leivonnaiset ovat suussa sulavia. Kahden hengen kahvilakäynnistä selviää kuudella- seitsemällä eurolla!





Aiemmin en ole törmännyt näin huikeanväriseen barokkikirkkoon. Kirkkoja on jokaisen uskontosuunnan omia; samoin luostareita. Kirkot ovat yleisesti avoinna, eikä niihin peritä pääsymaksuja- niinkuin monessa muussa suurkaupungissa.
Vilna on asukasluvultaan Helsingin luokkaa. Liettuan kieli kuulostaa ainakin minun korviini vähän venäjältä tai puolalta. Itse liettualaiset sanovat sen olevan sukua latvian kielelle-jota tosin eivät ymmärrä. Ei kannata sanoa liettualaiselle, että hänen kielensä kuulostaa venäjältä; historiasta johtuen kanta-asukas saattaa loukkaantua. Nuoret puhuvat hyvää englantia; vanhempi väki vähemmän. Yhdellä liettuankielisellä sanalla voi jo kommunikoida: lausutaan atshii; tarkoittaa kiitos!   



Ooperassa käyminen on suosittua, vaikka se keskivertoliettualaiselle on kallista. Suomalaisittain ooppera-ja balettiliput ovat tosi edullisia, sillä parillakymmenellä eurolla saat huippupaikan oopperaan.
Esityksen väliajalla nautitaan hedelmiä ja kermavaahtoa tai kuumaa suklaata pikkukupista.
Kuulimme Verdin Don Caron ja Donizettin Lemmenjuoman, eikä esityksissä ollut moitteen sanaa. Varsinkin Don Carlon ohjaus oli vaikuttava.


Vilnan oopperatalo on rakennettu 1970-luvulla ja tunnelmaltaan se on vähän synkkä.




Vilnan vanhankaupungin vieressä on taiteilijoiden kansoittama kaupunginosa, joka on muodostumssa yhä tärkeämmäksi käyntikohteeksi gallerioineen ja kahviloineen. Paljon on jäljellä ränsistynyttä rakennuskantaa, mutta korjaaminen etenee vilkkaasti.




Hotelleja on jokaisen kukkarolle



Hotelleja on jokaisen kukkarolle sopivia; edullisimmillaan voit majoittua muutamalla kymmenellä eurolla.Me yövyimme hotelli Shakespearessa, jota kyllä pehtoorinkin mukaan voi hyvin suositella. Kaikki huoneet ovat erilaisia ja hotellin henkilökunta on ystävällistä .



Marraskuun sää oli Vilnassa yhtä tylsä kuin meillä täällä Suomessa. Niin mukava kokemus kaupunki oli, että pitänee yrittää matkustaa sinne  jonakin keväänä uudelleen!