keskiviikko 10. helmikuuta 2016

Kuulaana pakkasaamuna


Kirpakka pakkasaamu.  Hiljaista; kello on vasta puoli seitsemän.  Otan sukset kainaloon ja hipsuttelen hiihtoladulle.
Pakkanen paukkuu puissa; ne napsahtelevat,  ja joku isompi puu paukahtaa  , kun hiihtelen ohi.
Ladulla ei ole muita  ja nautin rauhasta ja hiljaisuudesta.
Itäinen taivas alkaa vaalentua. Metsä on kaunis lumipuvussaan.


Pikkuhiljaa aamu valkenee , ja taianomainen sarastuksen hetki on tiessään.
Olen aina nauttinut varhaisista aamuista,  kun muut vielä nukkuvat. Maailma on minun!

 
Iltapäivällä uusi hiihtolenkki. Metsä on nyt toinen;  valo välkehtii kuusten oksilla. Aurinko ei vielä 
juurikaan lämmitä.  
On kulunut muutama päivä viimeisestä hiihtolenkistäni. Viime päivänä on satanut silkkaa vettä, ja lämpötila on lähellä plus kolmea. Jokohan hiihtokauteni päättyi? Ilmastonmuutos on todellista, vaikka vanha almanakka väittää, että helmikuussa on ennenkin ollut suojasäitä. Masentavaa tämä kuitenkin on.                                                                                                                            





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti