Herätys horroksesta, pelargonit- ja muutkin!

Kummasti tuo loppusyksy ja joulunaika veivät mehut naisesta. Blogin kirjoittaminenkin on jäänyt kaiken epämääräisen ja muka tarpeellisen touhun tieltä. Tekosyitä, niitäpä tietenkin, mutta kun...
Kun talvipäivänseisaus on selätetty, Nuutti vienyt joulun mennessään , ja päivä alkanut hiljalleen pidentyä, iskee tammikuun lama. Laiskamato, mikä lienee. Siitä kun selviää, niin ollaankin jo melkein helmikuussa. Päivä on täällä Rämsänrannallakin pidentynyt kummasti. Vielä neljän aikaan on valoisaa, kun joulukuussa pimeä tuli ennen kolmea.

Lunta on Oulussa ollut poikkeuksellisen paljon;  sitä saatiin jo ennen joulua. Lumikolan kanssa on saanut riehua ihan vapaasti. Ei kyllä käy kateeksi Etelä-Suomen vesisateissa kärvistelijöitä, kun aamutuimaan suuntaa hiihtolenkille auringon noustessa. Totuuden nimessä; ei aurinkoisia päiviä kyllä paljoa ole ollut meilläkään. Harvinaista herkkua on aurinko.

Meidän Taisto tähyilee jo kevättä ja odottelee muuttolintuja etelästä. Taisto on optimisti ja sitkeä tyyppi: se on seissyt orangerien katolla jo toistakymmentä vuotta. Pehtoori, joka Taiston paikoilleen asensi, osoitti kyllä varsinaisia akrobaatin kykyjä roikkuessaan yli kolmen metrin korkeudessa Taisto toisessa ja pora toisessa kädessä. Jonkin ihmeellisen kolmannen välikäden avulla pehtoori pysytteli katolla, eikä varissut alas. Kunnioitettava teko!

                                    Taisto tähyilee kevättä kohti.

Linnunpönttökin on pysynyt puussa myrskyistä huolimatta.Pehtoori päätti ratkaista lintujen asunto-ongelman kertaheitolla rakentamalla kolmikerroksisen pöntön. Kulkuaukotkin ovat erikokoiset, joten olisi voinut kuvitella, että pöntössä pesii sitten useampi lintuperhe kerrallaan, mutta ei. Ovat linnut  sen verran riitaista porukkaa, että kolhoosiasuminen ei sovi. Tavallisesti talitintti valtaa pöntön ensimmäisenä, ja kirjosieppo seuraavana- jos talitintti  ei jää tappelemaan siepon kanssa. Talitintti on sen verran ärhäkkä, että se kyllä karkottaa muut linnut. Talitintit ovat jo yritelleet yksiskellen laulaa... yksiskellen...

Eivät näytä kovin hääveiltä meidän pelaragonit kellarissa vietetyn talven jäljiltä. 

Puutarhalehdessä kerrottiin, että on aika herätellä pelargonit. Niinpä pehtoorin rouva kapusi kellariin tutkimaan, ovatko pelargonit vielä talviunessa. Syvä on ollut uni, ja aika toivottomalta vaikuttaa niiden herättäminen: taidetaan tarvita ihan ihmetekoja. Aiemmin meillä talvetettiin pelargonit viileässä huoneessa, mutta viime kesänä päätettiin kokeilla kellaria. Kun lehdessä kerran kirjoitettiin, että kellarissakin voi talvehdittaa pelargoneja... Ei kannata uskoa kaikkea, mitä lehdissä kirjoitellaan.

Meillä on hyvä kellari varaston lattian alla. Siellä säilyvät juurekset ja hillot sekä tuijat ja ruusut, mutta pelargonit eivät oikein tunnu ihastuneen kosteisiin olosuhteisiin. Oliviipuu kylläkin on pysynyt hengissä.
No;  jospa kuitenkin nostaisin ruukut kellarista pikkuhiljaa. Voihan olla, että juuristossa on jotain eloa. Tai sitten ei. Mutta onneksi elanto ei ole pelargonien varassa!