torstai 21. tammikuuta 2016

 Kunnon suomalainen; varo pakkasta!

Tunnen kyllä olevani kunnon suomalainen, kun pakkasen paukkuessa lähes kolmessakymmenessä asteessa pukeudun villa- ja toppahousuihin, toppatakkiin, kyynärpäihin asti ulottuviin karvarukkasiin  ja läpälliseen karvalakkiin ja polkaisen pyörän käyntiin . Ulkomuotoni muistuttaa ulkoavaruudesta peräisin olevaa Michelin-ukkoa ( toppatakki on kevään vihreää), mutta ulkomuodosta viis! Tärkeintä on pysyä lämpimänä.
Pyörän öljyt eivät kyllä ole parasta talvilaatua, sillä pyörä on raskas ja jäykkä. Kuntosalille saapuessani olen jo aivan hikinen, eikä alkulämmittelyä tarvitse tehdä, vaan voi mennä suoraan rautaa nostamaan. Oulun korkeudella pakkasta on vain 30 astetta , mutta Muoniossa melkein -40.

Monen muun kohtalotoverini kanssa aineenvaihduntani on perisuomalainen: varastoin kaiken- tosi tehokkaasti, ja talvikuukausina paino pyrkii nousemaan- vaikken edes syö hirveästi. Tietenkin jouluajan herkuttelulla  ja  pitkittyneellä flunssalla  on osuutensa.
Jotenkin joulukuun pimeihin kuuluu pankolla olo ja levähtäminen. Pimeänä  aikana, marras-joulukuussa yöunta riittäisi helposti parikin tuntia enemmän kuin valoisassa. Valitettavasti meidän yhteiskuntamme ei toimi luonnollisten rytmien mukaan.   Pimeästä huolimatta työpaikalle-päiväkotiin- on raahauduttava samaan aikaan vuodenajasta riippumatta. Jokainen unipöpperöisiä ja kiukuttelevia lapsia aamun pimeydessä pukeva vanhempi tunnistaa tämän. Varsinkin kun itsekin on ihan tööt. Vuosien karttuessa pimeän lamauttava vaikutus vain voimistuu.
        R. Hult, vuonna 1900 kuvasi suomalaista näin:
suomalainen on karaistu ja voimakas. Hän kestää kärsivällisyydellä puutetta. Hän luottaa
tulevaisuuteen ja pyrkii väsymättömästi siihen päämäärään, jonka on itselleen asettanut.  Hän kunnioittaa lakia ja rakastaa järjestystä. Uusia tapoja ja laitoksia hän ei heti suosi, mutta jos hän huomaa niiden hyödyllisyyden, ottaa hän ne käytäntöön
.
Sitkeästi yritän  joka vuosi  talvehdittaa pelargonit. Yläkerrassa on huone, jota ei lämmitetä. Näillä pakkasilla lämpötila kukkahuoneessa on viitisen astetta. Siitä pelargonit tykkäävät, kun ovat kotoisin Afrikan alueilta, joissa yölämpö on viitisen astetta. Ideaaliset olosuhteet nyt, mutta lämmin syksy teki  tuhojaan, joten ensi kesänä ehkä joudun hankkimaan uusia pelargoneja.
Pelargoneja!
 En ikimaailmassa -nuorempana- kuvitellut, että hankkisin ja kasvattaisin pelargoneja.  Jostain syystä talven kärsimyshistoria ja kesän kukkaloisto vain ovat niin huippuja! Kuten  Holt  totesi; suomalainen luottaa tulevaisuuteen ja pyrkii päämään, jonka on itselleen asettanut...


Emännän ylpeys: kuusivuotias oliivipuu viettää sekin talvensa sisällä.
          Oliivipuu on nyt kuusi, seitsemän vuotta vanha. Menee vielä toistakymmentä vuotta, ennen kuin se tekee oliiveja. Toisin sanoen; pitää tyytyä kaupan oliiveihin...    
Ihan tyytyväinen olen, että olen saanut sen talvehtimaan ja kasvamaan.
Mikähän  juju piilee siinä, että täällä Pohjolan perukoilla pitää yrittää kasvattaa välimerellisiä kasveja?
Oliiveja; sitruspuita; viinirypäleitä, yrttejä?
Haastettahan niissä kyllä piisaa.
Näillä pakkasilla  pihan yrttipenkeissä on kyllä hätä, kun luntakaan ei ole suojelemassa timjameita, laventeleita, oreganoja ja iisoppia. On siellä muutama rosmariinikin, joiden selviytymiseen en kyllä usko.
Timjamit ovat sopeutuneet tänne Oulun korkeudelle hyvin, ja selviytyvät vuodesta toiseen, varsinkin jos talvella on  kunnolla lunta.
Hienohelma , ihanan tuoksuinen laventeli on sekin elänyt- kituliaasti tosin- muutaman talven yli. Keväällä se on ainakin juhannukseen asti  ihan kuolleen ja kuivuneen näköinen, mutta keskikesällä se alkaa kasvaa ja ainakin viime kesänä ehti kukkiakin. Olikohan niitä kukkia kymmenen- kaksitoista kappaletta? Nehän tietenkin kuivatin ja tein laventelisokeria. Sitä kannattaa kokeilla:hienoa sokeria purkkiin; sekaan muutama laventelinkukka ja a vot: parin viikon päästä on aromaattinen sokeri valmista.  Iisoppi menestyy hyvin, ja kukkii ihanasti tuoksuen. Sekä iisoppi että timjami houkuttelevat mehiläisiä ja muita pörriäisiä . Timjamihunaja on herkullista. Ehkä jonain päivänä vielä aloitamme mehiläistarhauksen!
                                                                                                                              
Valon vaikutuksen huomaa pelargoneista heti: ne pyrkivät kääntämään
lehtensä valoa kohti. Joka kevät minulla on sama ongelma:leikatako vaiko  ei. Pelargonit nimittäin alkavat viimeistään helmikuussa kasvaa- vaikkakin tuo kasvun tulos on alkuun hyvin honteloa. Jos pelargonit leikkaa keväällä, niinkuin oppikirjoissa suositellaan,  ne ehtivät kukkaan vasta
loppukesästä. Viime keväänä en leikannut pelargoneja, ja ne aloittivat kukintansa jo alkukesästä.


Nämä surkeat raaskat ovat Mårbacka-pelargoneja.Ne ehkä kukkivat ensi kesänä. Viimeisenä kahtena vuonna on ollut hyvin lämmin syksy, ja kukkahuoneessa on ollut toistakymmentä astetta lämmintä. Pelargonien kannalta on ollut liian lämmintä, eivätkä ne ole asettuneet kunnolla talvilepoon.
Aika monta taimea menettääkin henkensä talven aikana, mutta jos raskii leikata pelargonit keräällä, niin saa hyviä pistokkaita- jotka sitten kukkivat keskikesästä alkaen. Sekään ei ole hyvä: ne pitäisi saada kukkimaan heti kohta, alkukesästä!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti